"Edellisessä elämässäni olin saksalainen luutnantti. Ajoin autolla miinaan, kun Saksa hyökkäsi Puolaan."
1. syyskuuta 1939
Luutnantti Philipp von Rassenhass ajaa sotilasvolkkarilla kuoppaista tietä pitkin sotatoimialueen suuntaan. Päivän viimeiset täyslastilliset stuka-pommittajat lentävät hänen yläpuolellaan, ja kaukaisuudessa kuuluu vaimeaa tykkien jylinää. Panssarikiilat ovat jo kaukana edessä päin, mutta matkalla luutnantti Rassenhass saattaa nähdä vielä muutamia hyökkäysvaunuja jalkaväen tukena. Maassa makaa kuolleita hevosia ja puolalaissotilaita. Eivät ne mahtaneet hevosilla ja karbiineilla mitään mobilisoidulle modernille armeijalle. Rassenhass jatkaa matkaansa, sillä hänen tehtävänsä on lähempänä rintamaa.
Luutnantti Rassenhassin tehtävänä on johtaa alueiden raivaus linjojen taakse jääneistä puolalaisista sotilaista ja sisseistä, jotka ovat viimeinen este alueen valjastamiseksi Saksan sodanjohdon strategiseen käyttöön. Radiosta tulee varoituksia useista puolalaisten iskuista, joissa viimeiset linjojen taakse jääneet sotilaat ovat tehneet tuhoisia yllätyshyökkäyksiä. Radiossa kerrotaan muutamista vähäisistä miestappioista.
Raunioiset ja ahtaat kaupunkitiet voivat olla arvaamattomia. Varotoimena luutnantti Rassenhass hidastaa vauhtiaan, ottaa oikeaan käteensä ladatun lugerin ja avaa vasemmanpuoleisen ikkunan. Lasi ei suojaisi häntä luodeilta, mutta sen läpi hänen olisi vastaavasti hankalampaa ampua takaisin. Rassenhass erottaisi puolalaisen ulkonäöltä, jos sellainen tulisi häntä vastaan tai yllättäisi sivustasta. Luutnantti on opiskellut ahkerasti rotuoppia. Arjalaisia hän ei ammu, mutta jos tulee joku muu. Luutnantin tapana on pitää jännittävissä tilanteissa luger aina ladattuna siltä varalta, jos tarve tosissaan vaatii.
Lähempänä tuntematonta aluetta maassa lojuu tavallista enemmän saksalaisten ruumiita. Hän tietää, että jokin on pielessä. Tätä aluetta ei ole vielä haravoitu vihollisvoimista. Rassenhass on eksynyt ja aivan yksin. Hän kiroilee ja möykkää kutsuen näin tietämättään saatanaa apuun. Yhtäkkiä jokin kolahtaa, auto ajaa töyssyyn ja iskeytyy kovalla voimalla miinaan. Auto räjähtää ja vie luutnantti Philipp von Rassenhassin mukanaan helvettiin.
Rassenhass oli koko elämänsä militaristi. Hänen mielestään jokainen toimiva yhteiskunta perustui väkivaltaan, tai oikeastaan väkivaltaan ja tunteeseen, siis rakkauteen.
Hänen päiväkirjansa viimeiseksi jääneellä sivulla luki:
Luutnantti Rassenhassin tehtävänä on johtaa alueiden raivaus linjojen taakse jääneistä puolalaisista sotilaista ja sisseistä, jotka ovat viimeinen este alueen valjastamiseksi Saksan sodanjohdon strategiseen käyttöön. Radiosta tulee varoituksia useista puolalaisten iskuista, joissa viimeiset linjojen taakse jääneet sotilaat ovat tehneet tuhoisia yllätyshyökkäyksiä. Radiossa kerrotaan muutamista vähäisistä miestappioista.
Raunioiset ja ahtaat kaupunkitiet voivat olla arvaamattomia. Varotoimena luutnantti Rassenhass hidastaa vauhtiaan, ottaa oikeaan käteensä ladatun lugerin ja avaa vasemmanpuoleisen ikkunan. Lasi ei suojaisi häntä luodeilta, mutta sen läpi hänen olisi vastaavasti hankalampaa ampua takaisin. Rassenhass erottaisi puolalaisen ulkonäöltä, jos sellainen tulisi häntä vastaan tai yllättäisi sivustasta. Luutnantti on opiskellut ahkerasti rotuoppia. Arjalaisia hän ei ammu, mutta jos tulee joku muu. Luutnantin tapana on pitää jännittävissä tilanteissa luger aina ladattuna siltä varalta, jos tarve tosissaan vaatii.
Lähempänä tuntematonta aluetta maassa lojuu tavallista enemmän saksalaisten ruumiita. Hän tietää, että jokin on pielessä. Tätä aluetta ei ole vielä haravoitu vihollisvoimista. Rassenhass on eksynyt ja aivan yksin. Hän kiroilee ja möykkää kutsuen näin tietämättään saatanaa apuun. Yhtäkkiä jokin kolahtaa, auto ajaa töyssyyn ja iskeytyy kovalla voimalla miinaan. Auto räjähtää ja vie luutnantti Philipp von Rassenhassin mukanaan helvettiin.
Rassenhass oli koko elämänsä militaristi. Hänen mielestään jokainen toimiva yhteiskunta perustui väkivaltaan, tai oikeastaan väkivaltaan ja tunteeseen, siis rakkauteen.Hänen päiväkirjansa viimeiseksi jääneellä sivulla luki:
"Ihmisen perusluonne on sotaisa. Joillakin se kumpuaa haluna puolustaa rakkaimpiaan ja pyhiä asioita tuhoavalla voimalla. Jotkut taas haluavat rakentaa, saavuttaa ja menestyä. Molemmat vaativat myrskyisän luonteen. Vaikka väkivaltaa vihaava ihminen saattaisikin väittää olevansa pasifisti, hän voi olla aatteellisesti hyvinkin sotaisa ja puolustaa hyvinkin tuhoisia voimakeinoja jopa enemmän kuin tavallinen käskytettävä rivisotilas. Ainakin tietämättään."Rassenhass ei uskonut Jumalaan. Hän ei osannut selittää sitä, että jos Jumala kerran loi ihmisen omaksi kuvakseen, miksi hän teki myös alirotuisia epätäydellisiä ihmisiä. Ei Rassenhass olisi halunnut palvoa saastaista Jumalaa. Hän ei koskaan pelännyt kuolemaa, vaan oikeastaan piti hyvät välit alakertaan. Sen ansiosta Rassenhassin tarina ei loppunutkaan vielä tähän...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti